Mitä eroa on vauvojen kraniaalisella osteopatialla ja tutkittuun tietoon perustuvalla osteopatialla? Tässä tekstissä avaan, miksi olen valinnut kriittisen ja tutkimukseen nojaavan lähestymistavan sekä miksi kuntoutusalan muutos tulisi alkaa jo koulutuksesta.
Olen viime aikoina saanut useita kysymyksiä siitä, mikä ero on osteopatialla ja vauvojen (kraniaalisella) osteopatialla. Aihe herättää paljon keskustelua myös ammattilaisten keskuudessa, joten haluan jakaa omia ajatuksiani aiheesta koulutukseni, kuin hoitotyön kokemukseni pohjalta.
Pohjakoulutukseni osteopaattina sisältää perusteellisen opetuksen mm. anatomiasta, fysiologiasta, biomekaniikasta, neurologiasta ja tuki- ja liikuntaelimistön häiriöiden hoidosta. Näiden lisäksi koulutukseni piti sisällään myös ns. osteopatian perinteisiä lähestymistapoja, kuten kraniaalinen ja biodynaaminen osteopatia, joiden teoriat eivät kuitenkaan perustu vahvaan tieteelliseen näyttöön.
Jo opiskeluaikana kraniaalinen osteopatia jakoi mielipiteitä. Osa opiskelijoista koki sen tärkeäksi osaksi työtään, kun taas toiset, kuten minä, suhtautuivat siihen kriittisemmin erityisesti sen vuoksi, että hoitomenetelmien tehoa EI ole voitu osoittaa luotettavasti tutkimuksissa.
Kraniaalinen osteopatia perustuu ajatukseen, että kehon luonnollinen rytmi ja nestevirtaukset voidaan palauttaa kevyellä, lähes huomaamattomalla käsittelyllä usein esimerkiksi päätä tai ristiluuta tukemalla. Hoitaja voi käyttää monimutkaisia anatomisia termejä selittäessään kehon ”jännitystiloja” tai ”rytmejä”. Nämä selitykset voivat kuulostaa tieteellisiltä, mutta ne perustuvat enemmän teoriapohjaisiin kursseihin kuin näyttöön perustuvaan lääketieteeseen. Tällainen hoito ei ole vauvalle vaarallista, mutta onko eettisesti oikein ottaa rahaa hoidosta, joka perustuu uskomukseen ja virheellisiin lupauksiin?
Tällä hetkellä ei ole olemassa laadukasta tutkimusnäyttöä, joka tukisi väitteitä kraniaalisen osteopatian vaikutusmekanismeista tai hoitotuloksista erityisesti vauvojen kohdalla, joita usein hoidetaan esimerkiksi ”synnytysjännitysten” tai imetysvaikeuksien vuoksi.
Miksi puhun tästä? Haluan tehdä eron näyttöön perustuvan osteopatian ja uskomuspohjaisen lähestymistavan välillä. Kuntoutusalan ammattilaisena minulle on tärkeää, että asiakas tietää, mihin hoito perustuu ja mitä siltä voidaan realistisesti odottaa.
Olen sitoutunut työssäni tutkittuun tietoon ja hoitomenetelmiin, joiden vaikuttavuutta voidaan perustella muullakin kuin uskomuksilla tai ”perinteillä”. Osteopaateilla, jotka ovat kriittisiä, on paljon annettavaa tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidossa ja juuri siksi on tärkeää, että me ammattilaisetkin puhumme avoimesti myös alan haasteista.
Kuntoutusalaa leimaa edelleen suuri määrä pseudotieteellisiä käytäntöjä – fysioterapeuttien, osteopaattien, liikunnanohjaajien ja hierojien keskuudessa. Tämä on valitettavaa, sillä jokaisella asiakkaalla on oikeus saada hoitoa, joka perustuu tutkittuun tietoon. Muutoksen tulisi lähteä jo koulutuksen rakenteista: mitä ja miten me jaamme tietoa tuleville ammattilaisille.